La 25.05.2013 3.div. sarjaottelu Kultsu FC � PaPe 0 � 0 (0 � 0)


Kultsu tasuriin PaPen kanssa!


Aina vaarallinen PaPe saapui ensimm�iseen Kultsun luonnonnurmen kotiavaukseen keskuskent�lle. Viime kaudella PaPe latoi kahdessa ottelussa Kultsun verkkoon yli 20 maalia. Parannettavaa siis oli roimasti viime kauteen verrattuna. Hyvin Kultsu aloittikin. Pirte�ll� jalalla ja paikkojakin luotiin. Sy�t�tkin napsahtelivat paremmin kohilleen kuin kauden muissa otteluissa. Ottelu eteni suhteellisen tasaisesti l�pi ottelun. Kultsu sai kuitenkin luotua vaarallisemmat paikat kuin PaPe. Ekan puoliajan vaarallisin tilanne syntyi kun mahtavan duunim��r�n ottelussa pelannut Jonathan Martin nousi laitaa pitkin ja keskitti pallon PaPen maalille. Tuomas Tervo p��si muutamasta metrist� t�ll��m��n...ja t�ll�si saman verran yli...syv� huokaus kuului katsomosta. 1-0 osuma sai odottaa. Puoliajalle siirryttiin 0-0 tilanteessa.


Toiselle puoliajalle l�hdettiin kohtuu hyv� 1.puoliaika takana. Toisella puoliskolla Kultsun jalat loppuivat tyystin ja 60min j�lkeen hallinta siirtyi l�hes kokonaan PaPelle. PaPe painoi kovasti p��lle, mutta kovinkaan vaarallisia tilanteita ei p��ssyt syntym��n puolustuksen pidetty� ennakkoon tiedetyt kovat PaPen hy�kk��j�t aisoissa. Yksi laukaus l�hti n.20metrist� ja t�r�hti yl�rimaan ja t�m�n l�hemm�ksi ei PaPe maalia p��ssyt. Kultsulla oli toisella puoliajalla vastaavanlainen tilanne kuin ekalla puoliskolla. Nyt Jonathan Martin p��si ite vet�m��n parista metrist�, mutta laukaus suuntautui saman verran yli kuin Tervon veto. Loppuaika pelin painopiste oli hyvin tiiviisti Kultsun kentt�puoliskolla. Maali pysyi puhtaana molemmissa p�iss� ja n�in ottelu p��ttyi siis tasapeliin 0-0. Positiivista on se, ett� ryhtiliike PaPea vastaan oli otettu eik� omissa soinut. Negatiivista se, ett� Kultsu jokaisessa peliss� tuhlaa loistavat paikat. N�m� paikat pit�� laittaa sis��n, jos mielii pisteille. T�n� vuonna pisteautomaatteja ei ole!


Seuraavaksi matkataan Mikkeliin SavUn vieraaksi keskiviikkona 29.5.2013 klo.18.30. Ottelu pelataan Rantakyl�ss�. Tervetuloa my�s vieraspeleihin!


Avauskokoonpano: Korhonen, Martin, Koskela V., Kylli�inen, Vainikka, Virolainen(77min), Ahola, Salo, Tervo, Heinonen(73min), Koistinen(38min).

Vaihdosta kent�lle: Rytinki(38min), Rikka(73min), Homanen(77min).


Kulmapotkut: Kultsu 5, PaPe 2

Varoitukset: Kultsu 1 kelt, PaPe 2 kelt.