La 26.09.2009 Kultsu Fc - Fc Futura 3 - 3 (0 - 1)

Kultsun kapteeni Tuomas Tervo pääsemässä Futuran maalivahdin ohi. Valitettavasti laukas meni hivenen ohi maalin.


Kultsu nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta tasoihin Porvoon Futuran kanssa


Kakkosen viimeisellä sarjakierroksella Kultsu FC:n vieraaksi saapui FC Futura Porvoosta. Ruohokenttien sulkeutumisen takia ottelu pelattiin "evakossa" Lappeenrannan ammattikoulun tekonurmella. Ensimmäinen jakso alkoi ja kului porvoolaisten ollessa painostavampi osapuoli. Kultsun taktiikkana näytti olleen nopeat vastahökkäykset. Viiden minuutin peliin jälkeen Kultsun maalin edessä vallitsi puolen minuutin ajan melkoinen suma, mutta onneksi pallo saatiin potkaista lopuksi väljemmille vesille. Kolme minuuttia myöhemmin Kultsun Nurundu Mohammed ja Joonas Virolainen pääsivät vastahyökkäyksestä murtautumaan porvoolaispuolustuksen läpi, tarkkana ollut maalivahti sai torjuttua Virolaisen laukauksen. Pelin edettyä 30 min kohdalle siirsi Futuran Dan Majander vieraat 0 - 1-johtoon. Minuuttia ennen taukovihellystä Kultsun Tuomas Tervo, pujotteli Futuran puolustuksen läpi, mutta tasoitusmaali jäi syntymättä.
Toista jaksoa ehdittiin pelata viitisen minuuttia, kun Eric Cephas ja Mohammed pääsivät läpiajoon. Laukaus meni kuitenkin ohi maalin. Ajassa 54 min vieraiden Arttu Pösö lisäsi etumatkaa tekemällä numeroiksi 0 - 2. Kuusi minuuttia myöhemmin Mohammed pääsi ohittamaan Futuran puolustuksen ja kavensi rauhallisella ja tarkalla laukauksella ottelun 1 - 2:een. Kavennuksesta ehti kulua vain kolme minuuttia, kun Futuran Enrico Fichera vei joukkueensa taas kahden maalin etumatkalle. Kultsu ei kuitenkaan lannistunut. Ajassa 75 min Ilkka Kettunen kavensi kaukolaukauksella vastustajan maalin yläriman kautta numeroiksi 2 - 3. Tästä kolme minuuttia myöhemmin Mohammed tasoitti ottelun numeroihin 3 - 3. Viimeinen kymmenminuuttinen pelattiin varsin tasaväkisesti.

Katsojia oli saapunut koleaan, mutta aurinkoiseen säähän 70 henkeä.

Veikkausraati palkitsi pelaajia seuraavasti:
kultaa: Ilkka Kettunen/Kultsu
hopeaa: Enrico Fichera/Futura
pronssia: Nurundu Mohammed/Kultsu

Seuraavan kerran Kultsu nähdään kotinurmilla ensi keväänä Kolmosessa.


Kultsun avauskokoonpano:


Nurmi T
Rantalainen
Nurkka
Tervo J
Tervo T
Virolainen
Komov
Kettunen
Cephas
Mohammed
Lind

Vaihdostakentälle:
Heinonen 59min.


Kulmat:
Kultsu 1
Futura 13

Varoitukset:
Kultsu 2
Futura 1