La 26.09.2009 Kultsu Fc - K�Pa 2 - 5 (2 - 3)


Kultsun toiseksi viimeinen kotiottelu pelattiin lauantaina 26.9. Kimpisen pallokent�ll� iltavalaistuksessa. Ottelun siirto Lappeenrannan keskustaan johtui Joutsenon keskuskent�ll� olleesta Kullervo-maratonista. K�pyl� aloitti ensimm�isen jakson kovalla painostuksella. Pallo pomppi joutsenolaismaalin edess� useamman kerran vaarallisen vapaasti. Kahden minuutin pelin j�lkeen vieraat siirtyiv�t Henri Piipposen maalilla 0 - 1 -johtoon. Kahdeksannen peliminuutin kohdalla Kultsu sai kaksi kulmapotkua per�tysten. J�lkimm�isen kulman p��tteeksi Tuomas Hokkanen tasoitti ottelun numeroihin 1 - 1. Pelin edetty� 12. minuutille, murtautui Tuomas Tervo K�pyl�n puolustuksen l�pi p��sten kaksinkamppailuun maalivahdin kanssa. H�nen laukauksensa rangaistusalueen kulmasta meni kuitenkin puolitoista metri� yli maalin. Ajassa 20 min Kultsu sai vapaapotkun Ville Kemppisen liev�n loukkaantumisen seurauksena. Hokkanen oli taas asialla ja jatkoi vapaapotkun k�pyl�l�isten maaliin vieden kotijoukkueen 2 - 1 -johtoon.� Hokkanen urakoi ottelun ajan voimiaan s��st�m�tt� koko kent�n alueella. Kultsun Mohammed Nurudin taas oli k�rkk��n� k�rjess�. Kultsun johtomaalista ehti kulua varttitunti, kun K�pyl� tasoitti pienest� kulmasta tehdyll� maalilla tilanteeksi 2 - 2. Kaksi minuuttia ennen jakson loppua vieraat siirtyiv�t 2 - 3 -johtoon maalialueen rajalta annetulla roikkopallolla.
Toisen jakson alussa peli aaltoili tasaisesti kent�n p��st� p��h�n. Pelikellon n�ytt�ess� 59. minuuttia Kultsun maalin eteen syntyi suma, josta vieraiden Juha H�m�l�inen p��si puskemaan pallon maaliin kasvattaen vieraiden johdoksi 2 - 4. Kaksi minuuttia my�hemmin H�m�l�inen oli uudelleen Kultsun harmina. H�n p��si kaksinkamppailuun Kultsun maalivahdin kanssa sijoitti pallon tarkasti maaliin. Tilanne 2 - 5 alkoi muuttua jo synk�ksi kotijoukkueen kannalta. Ajassa 63 min sattui Kultsun pelaajalle harmillinen vahinko. Iltakasteen kostuttama nurmi sai liukutaklauksen liukumaan aiottua pidemm�ksi, ja joutsenolaispelaaja sai t�st� punaisen kortin. Vajaalla pelaamisesta takaa-ajoasemassa tuli Kultsulle aikamoinen haaste. Yrityst� riitti kuitenkin loppuvihellykseen asti. Pisteet l�htiv�t Helsinkiin 2 - 5 -loppunumeroiden my�t�. Ottelun j�lkeen Kultsun valmentaja Arto Valtonen oli tappiosta huolimatta tyytyv�inen joukkueensa asenteeseen ja yrityshenkeen.

Katsojia oli samaan aikaan meneill��n olleen Saipan kotiottelun takia tullut paikalle vain 90 henke�. Kultsun viimeinen kotiottelu pelataan lauantaina 10.10. klo 15. Silloin vieraaksi saapuu FC Futura Porvoosta.


Veikkausmitalit:
Kulta: Juha H�m�l�inen K�Pa
Hopea: Tuomas Hokkanen Kultsu
Pronssi: Juha H�m�l�inen K�Pa


Kultsun avauskokoonpano:
Kaartinen
Saarinen
Nurkka
Komov
Heinonen
Kemppinen
Tervo T
Hokkanen
H�m�l�inen
Kettunen
Nurudin

Vaihdostakent�lle:
Rikka 46min.
Cephas 46min.
Koskela 78min.


Kulmat:
Kultsu 3
HIFK 3

Varoitukset:
Kultsu 3
HIFK 2

Kent�lt� poistot:
Kultsu 1
HIFK 0