Su 12.10.2008 Kultsu FC - Fc Santa Claus
Kultsu FC nousi Kakkoseen
Joutseno parempi Rovaniemen FC Santa Clausia numeroin 5 � 2 (2 - 1).
Kultsu FC lunasti sunnuntaina 12.10. joutsenolaisten jalkapalloilun yst�vien monivuotisen toiveen nousemalla Kakkoseen. Nousu varmistui vasta t�ss� karsintasarjan viimeisess� ottelussa.
Ottelu alkoi joutsenolaisten hienoisella hallinnalla. Pelikellon n�ytt�ess� 12. minuuttia antoi Antti Heinonen hyv�n sy�t�n Sergey Afasnayeville, joka tykitti l�hiet�isyydelt� kotijoukkueen 1 � 0 �johtoon. Kolme minuuttia my�hemmin Kultsulle tarjoutui per�tysten kolme kulmapotkua, mutta etumatkaa ei n�ist� erikoistilanteista p��sty tekem��n. Seuraavaa maalia saatiinkin sitten odotella aina 40. min asti. Nyt asialla oli taas sama kaksikko kuin avausmaalissa, mutta nyt Afasnayev sy�tti ja Heinonen maalasi. Minuuttia my�hemmin FC Santa Claus p��si kaventamaan taukonumeroiksi 2 � 1.
Toinen jakso alkoi taas kotijoukkueen painostuksella. Jaksoa ehdittiin pelata viitisen minuuttia kun Jani Saarinen siirsi joutsenolaiset 3 � 1 �johtoon. Ajassa 74 min Kultsulle tarjoutui taas kolmen per�kk�isen kulmapotkun suma samoin tuloksin kuin ensimm�isell� jaksolla. T�st� kuusi minuuttia my�hemmin Anssi H�m�l�inen kasvatti is�ntien johdoksi jo 4 � 1. Otteluaikaa ollessa j�ljell� kolme minuuttia, p��siv�t vieraat kaventamaan numeroiksi 4 � 2. Jani Saarinen kuittasi minuuttia my�hemmin rovaniemel�isten kavennuksen viimeistelem�ll� lopputulokseksi 5 � 2.
Loppuvihellyksen j�lkeen elettiin viel� j�nnitt�vi� hetki�. Sarjanousu ei nimitt�in ollut pelk�st��n omasta voitosta kiinni. Samaan aikaan nousua tavoitteleva Joensuun FC Riverball pelasi viel� oman karsintaottelunsa viimeisi� minuutteja Vaajakoskea vastaan. Lopputuloksena Kultsu FC ja joensuulaiset p��tyiv�t kolmeen karsintapisteeseen ja samaan maalieroon, mutta joutsenolaisilla oli enemm�n tehtyj� maaleja. Niinp� sarjanousu oli iloinen tosiasia, ja ensi kaudella Joutsenon viheri�ll� pelataan Kakkosta.
Ottelun j�lkeisess� lehdist�tilaisuudessa joutsenolaisvalmentaja Heimo Borgstr�m oli tyytyv�inen: �nyt pelasimme tasoistamme peli�, useampiakin maaleja olisi voitu tehd� � sen verran hyvi� maalipaikkoja joukkueellamme oli. Olen eritt�in tyytyv�inen joukkueemme kauden suoritukseen. L�hdimme kev��ll� Kolmoseen uudistuneella joukkueella ensin tavoitteena sarjapaikan varmistaminen. Kes�n sarjatauolla asetimme uuden tavoitteen � nousun sarjaporrasta ylemm�ksi. T�m� unelma on nyt toteutunut�. Rovaniemel�isten valmentajan mielest� FC Santa Claus ei pystynyt aivan tasoiseensa suoritukseen, mutta toisaalta heill� ei ollut otteluun l�hdett�ess� paineita, sill� sarjanousu oli varmistettu jo kahdessa aiemmassa karsintaottelussa.
Kultsu FC juhlistaa sarjanousuaan lauantaina 18.10. klo 14:00 Joutsenon torilla, jossa tarjolla on musiikkia ja kahvia.
Pient� raporttia tapahtumasta l�yd�t t��lt�.
Yhteenveto:
12 min. 1-0 Sergey Afasnayev
40 min. 2-0 Antti Heinonen
43 min. 2-1 Ville Ylipaavalniemi
55 min. 3-1 Jani Saarinen
80 min. 4-1 Anssi H�m�l�inen
87 min. 4-2 Ville Ylipaavalniemi
88 min. 5-2 Jani Saarinen
Kultsu Fc:n kokoonpano:
Maalissa:
#1 Mikko Kaartinen
Puolustus:
#10 Riku Nurkka
#4 Jani Rikka
#7 Aleksandr Komov
#11 Anssi Kivist�
Keskikentt�:
#15 Antti Heinonen
#14 Hannu Valtonen
#16 Ilkka Kettunen
#6 Tuomas Tervo "C"
#12 Sergey Afasnayev
Hy�kk��j�t:
#20 Aku Rouvinen
Vaihtopelaajat:
Anssi H�m�l�inen, Marko Kaila, Jani Saarinen, Aku Korhonen, Aklilu Laitinen
Su 5.10.2008 FCV - Kultsu FC
FC Vaajakoski oli vakuuttava kotikent�ll��n.
FCV - Kultsu FC 7 - 2 (2 - 0).
Puitteet mainiolle jalkapallo-ottelulle olivat hyv�t; s�� oli mainio (aurinkoa ja 10 astetta l�mmint�), kentt� hyv�ss� kunnossa ja katsojiakin mukava m��r� (parisen sataa).
Peli alkoi FCV:n vahvalla painostuksella. Nopeat vaajakoskelaiset loivat heti alussa vaarallisia paikkoja saaden muutaman kulmankin.
Ja reilun 5 minuutin pelin j�lkeen kotijoukkue meni 1-0 johtoon. Kultsu ei saanut kunnollista otetta peliin ja n. 10 minuutin kohdalla
kotijoukkue tekikin 2-0 hienosta l�pisy�t�st�, eik� Kultsun maalivahdilla ollut mahdollisuuksia.
T�m�n j�lkeen Kultsukin alkoi saada otetta peliin ja peli tasoittui.
Puolen tunnin pelin j�lkeen oli Kultsun ekan puoliajan vaarallisin tilanne, miss� maali oli todella l�hell�. Kulmapotkusta Kultsun pelaaja p��si puskemaan, mutta FCV:n hyvin pelannut maalivahti pelasti tilanteen. Molemmilla oli muutama maalintekopaikka, mutta hyv�ss� syysvireess� olleet maalivahdit pitiv�t maalinsa lopun jaksoa puhtaana.
Puoliajalle mentiin noissa 2-0 lukemissa.
Toisen jakson Kultsu aloitti niin kuin pitikin; hyv�ll� painostuksella saatiin painetta vaajakoskelaisille, jotka joutuivat rikkomaan kultsulaisia ja 50 minuutin kohdalla tuli vapaapotku reilusta 25 metrist�. Pallon taakse asettui Aleksanr Komov ja Allu antoi tykin puhua; upea veto yl�kulmaan j�tti FCV:n molarin vaille mit��n mahdollisuuksia. Maali oli sen verran komea, ett� se sai vieress�ni olleilta vaajakoskelaiskannattajiltakin hyv�ksynn�n - G�����l!!!
T�st� vaiheessa n�ytti hyv�lt� ja Kultsu sai tietenkin draivin p��lle. Kultsu alkoi painamaan hy�kk�yksi� kohti FCV:n maalia, mutta 56 minuutilla pallon menetys ja FCV:n hy�kk��j� vei Kultsun puolustuksen kebab-kioskille ja veti alakulmaan 3-1. Hirvee virhe, mik� n�in my�hemmin oli Kultsun selv�stikin ottelun kulminaatiopiste.
Se napsautti joukkueen henkisen selk�rangan eli uskon voittoon!
Nelj� minuuttia my�hemmin sama ukko vei FCV:n jo 4-1 johtoon. Mutta selv�st� johdosta huolimatta FCV:n pelikuri ja motivaatio oli kohdallaan. Se ei ruvennut varmistelemaan, vaan nopeat vaajakoslelaiset olivat alvariinsa Kultsun puolustuksen kiusana.
63 minuutilla tilanne oli jo 5-1 ja Kultsun pelaajilta oli usko mennyt. Sama oli tilanne katsomossakin. FCV:n vahva esitys ei j�tt�nyt selittelyille sijaa.
Loppu oli pelailua ja p��t�svihellykse odottamista, vaikka maaleja m�tettiin viel� kolme (3)! FCV teki 82 min. 6-1 ja kaksi minuuttia my�hemmin 7-1. Allu teki viel� kosmeettisen maalin 86 minuutilla, eli loppulukemiksi 7-2.
P��t�s vihelluksen j�lkeen samalla penkill� istunut vanhempi herra kys�isi, ett� "oliko Kultsu parhaalla joukkueella matkassa?"
T�h�n ei ollut paljoo selittelemist�. Aina v�lill� tulee takkiin, mutta ett� n�in paljon - huh-huh. That's life, mut kyll� loppuun saakka pit�is pelata, etenkin karsinnoissa, miss� mik��n ei ole viel�k��n (!) varmaa - siis teoriassa.
Viimeinen karsintapeli sunnuntaina 12.10.2008 klo 14, jolloin Joutsenon keskuskent�n nurmelle tulee nousunsa jo varmistanut FC Santa Claus Rovaniemelt�.
Raportin on kirjoittanut pitk�nlinjan Kultsu fani _aM_
Yhteenveto:
7 min. 1-0 Tomi Karlstedt
11 min. 2-0 Jarmo Leskinen
50 min. 2-1 Aleksandr Komov
56 min. 3-1 Jarmo Leskinen
60 min. 4-1 Jarmo Leskinen
63 min. 5-1 Mikko Sorsakivi
82 min. 6-1 Ville Antila
84 min. 7-1 Toni Sivonen
86 min. 7-2 Aleksandr Komov
Kultsu Fc:n kokoonpano:
Maalissa:
#1 Mikko Kaartinen
Puolustus:
#10 Riku Nurkka
#4 Jani Rikka
#7 Aleksandr Komov
#8 Juri Fr�ntil�
Keskikentt�:
#15 Antti Heinonen
#14 Hannu Valtonen
#16 Ilkka Kettunen
#13 Aklilu Laitinen
Hy�kk��j�t:
#12 Sergey Afasnayev
#21 Anssi H�m�l�inen
Vaihtopelaajat:
Anssi Kivist�, Marko Kaila, Aku Rouvinen, Aku Korhonen
Su 28.9.2008 Kultsu FC - SC Riverball
Kultsulle niukka avaustappio Kakkosen nousukarsintasarjassa
Kultsu FC - SC Riverball: 0 - 1 (0 - 0).
Kultsu FC:n Kakkosen nousukarsinnat alkoivat pienell� takaiskulla, kun Joensuunlainen SC Riverballa k�vi viem�ss� pisteet mukanaan tasaisen j�nnitt�v�n ottelun p��tteeksi. Joutsenolaiset hallitsivat ensimm�isen jakson alkua hienokseltaan, loppupuolella painopiste siirtyi vieraille edullisemmaksi; esimerkiksi pallo kolahti pari kertaa Kultsun maalitolppaan. Vierailla oli mahdollisuus siirty� jo ensimm�isell� jaksolla johtoon, kun pallo osui tahattomasti joutsenolaispelaajan k�teen rangaistusalueella aivan p��tyrajan tuntumassa. Kultsun maalivahti Mikko Kaartinen torjui kuitenkin rangaistuspotkun upeasti. Tuolle mentiin 0 - 0 -tilanteessa, mik� kuvasi ottelun tasaisuutta.
Kun ottelu oli edennyt 52. minuutille, onnistui joensuulaispelaaja harhauttamaan Kultsun puolustuksen ja p��si siirt�m��n vieraat 0 - 1 -johtoon. T�st� nelj� minuuttia my�hemmin p��si Kultsun Sergey Afasnayev vet�m��n l�hiet�isyydelt� kohti maalia. Tilanne jatkui kulmapotkuksi, jonka vieraat putsasivat v�ljemmille vesille. Pelikellon n�ytt�ess� 64. min, p��si Kultsun Antti Heinonen tykitt�m��n. Aleksander Komov p��si viel� yritt�m��n jatkotilanteesta tasoitusta joensuulaismaalivahti sai viime tingassa pallon hyppysiins�. SC Riverball otti aktiivisella pelill��n palloa hanakasti haltuunsa ja oli toisella jaksolla aktiivisempi joukkue. Ottelun viimeisen kymmenminuuttisen aikana joutsenolaisilla oli viel� pari hyv�� tasoituspaikkaa, mutta pelikello k�vi armotonta tahtiaan. Niinp� tasainen ja j�nnitt�v� ottelu p��ttyi vieraitten 0 - 1 -voittoon.
Karsinnat jatkuvat seuraavasti: su 5.10. FC Vaajakoski - Kultsu FC, su 12.10. Kultsu FC - FC Santa Claus.
Yhteenveto:
Kultsu Fc:n kokoonpano:
Maalissa:
#1 Mikko Kaartinen
Puolustus:
#10 Riku Nurkka
#13 Andrey Politchev
#8 Juri Fr�ntil�
#11 Anssi Kivist� (79min - #21 Anssi H�m�l�inen)
Keskikentt�:
#16 Ilkka Kettunen (45min - #15 Antti Heinonen)
#14 Jani Saarinen (70min - #20 Aku Rouvinen)
#7 Aleksandr Komov
#6 Tuomas Tervo "C"
#12 Sergey Afasnayev
Hy�kk��j�t:
#9 Marko Kaila (67min - #18 Stanislav Yurgulevits)
Vaihtopelaajat:
Anssi H�m�l�inen, Aglilu Laitinen, Aku Rouvinen, Antti Heinonen, Aku Korhonen, Stanislav Yurgulevits
La 13.9.2008 MiKi - Kultsu FC
Kultsulle rutiini voitto Fc Villisioista numeroin 4 - 0 (2 - 0) ja Kaakkois-Suomen Kolmosen lohko voitto.
Puolipilvisen aurinkoinen lauantai-iltap�iv� oli saanut ihan mukavasti v�ke� lehtereille kun tarjolla oli Kolmosdivarin Kaakkois-Suomen piirin viimeisen sarjakierroksen ottelu. Ottelu alkoi aika mukavasti kun Aki Sepp�l� v��nsi avausmaalin Kultsulle. Sen j�lkeen Villisikojen A-P Heikkiselle tuli hyv� maalintekopaikka, mutta aivan valmista ei tullut. Kun Villisioille tarjottiin ja ei kelvannut niin loppujenlopuksi siin� k�vi sitten niin ohraisesti, ett� Villisioille kelpasi maalinteko, valitettavasti tuo maali oli vaan v��r�. Hannu Valtosen antama kulmapotku meni heid�n pelaajastaan maaliin ja Kultsu siirtyi ottelussa 2-0 johtoon ennen taukoa. Hetke� my�hemmin Kultsu sai viel� rangaistuspotkun, mutta sen Kultsun maalitykki Sergey Afasnajev laukoi p�in Villisikojen maalivahtia Eero Sorsaa.
Toisella puoliajalla Kultsu jo nautiskeli Jani Saarisen viimeistelless� hyv�n sy�ttelyn p��tteeksi numeroihin 3-0. Kun Villisikojen vapari viidest� metrist�k��n ei onnistunut niin Sikojen toivo alkoi menn�. Loppuun viel� Antti Heinonen vapautti Anssi H�m�l�isen karkuun ja teki lopputulokseksi 4-0 n�ytt�v�n l�piajon p��tteeksi.
Kultsulle siis lohko voitto, ja paikka kakkosen karsintoihin. Kultsu jatkaa pelej��n ensi viikon sunnuntaina 28.9 klo: 15.00, jolloin ensim�isess� karsintapeliss� Kultsu saa vieraita Joensuusta, kun SC Riverball saapuu Joutsenon keskusket�lle.
Yhteenveto:
1-0 4 min. Aki Sepp�l�
2-0 28 min. oma maali
3-0 50 min. Jani Saarinen
4-0 88 min. Anssi H�m�l�inen
Kultsu Fc:n kokoonpano:
Maalissa:
#1 Mikko Kaartinen
Puolustus:
#10 Riku Nurkka
#4 Jani Rikka
#8 Juri Fr�ntil�
#2 Petri Turunen
Keskikentt�:
#13 Aki Sepp�l�
#14 Hannu Valtonen
#7 Aleksandr Komov
#6 Tuomas Tervo "C"
#12 Sergey Afasnayev
Hy�kk��j�t:
#9 Marko Kaila
Vaihtopelaajat:
Anssi H�m�l�inen, Jani Saarinen, Aglilu Laitinen, Aku Rouvinen, Petri Turunen, Antti Heinonen, Aku Korhonen
La 13.9.2008 MiKi - Kultsu FC
Kultsu vankisti johtoaan kaakon kolmosessa, kaatamalla haastaja joukkueen MiKin numeroin 3 - 4 (1 - 2).
Molempien puoliaikojen alut olivat savolaiseten kauraa, mutta eip� ollu pojista niitt�jiksi. Kultsun mainio puolustus ja hyvin maalilla pelannut Aku Korhonnen hoitivat leivisk�ns�. Noiden painostuksjaksojen j�lkeen peli tasottui ja Kultsu sai otetta peliin.
Ja niinh� siin sit k�vi, et Kultsun roteva hy�kk��j� Marko "Make" Kaila 17 minsan kohdalla anasti misujen puolustukselta pallon ja niittasi 0 - 1.
Kissoilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin hy�k�t� ja se tuotti tulosta 30 min. kohdalla kun J-M Murtonen tasoitti sin�ll��n upealla vedolla. Ennen taukoa (40 min.) Tuomas "Tupe" Tervo teki vaparin j�lkitilanteesta Kultsulle taukojohdoksi 1 - 2.
Toinen puoliaika alkoi - kuten aiemmin mainitsikin - Kissojen hirmuisella painostuksella, mik� sitten tuotti tulosta 66 min., kun Kokko p��si tuikkaamaan tasoituksen, 2 - 2. Kultsu p��si kesken Kissojen painostuksen vastahy�kk�ykseen, jonka tuloksen oli Tupen toinen maali ajassa 74 min, 2 - 3 Kultsulle. Tuossa maalissa Kissojen maalivahdille - ehk� hieman - sattui arviointivirhe.
Vajaat kymmenen minuuttia my�hemmin (81 min.) Aleksandr "Allu" Komov hieno veto upposi MiKin maaliin - 2 - 4 -ja peli n�ytti olevan siin�.
Mutta kattia kans, Kissat saivat hirve�n viimeisen vaihtee ja muutama minuutti my�hemmin (84 min.) MiKin Kosunen kavensi lukemiin 3 - 4. Ei t�lle matsille olis j�nnemp�� loppua voinutkaan olla ... lis�aikaa pelattiin ehk� 3 minsaa, mutta lis�maaleja ei tullut ja Kissat olivat ulkona Kaakon Kolmosen voittokahinoista ja Kakkosen nousukarsinnoista. Ottelun loppupuolella molemmilla joukkueilla oli parin lis�maalin paikka, mutta kehno viimeistely ja/tai ep�onnistuminen estiv�t lis�maalit.
Lis�ksi alkoi kuulua tuttua kenkien ja s��rien kopinaa, pient� painia, miest� hihassa jne. t�llaiseen Suuria Tunteita her�tt�v��n otteluun kuuluvaa. Kultsulle tuli 5-6 keltaista Mikille 3-4; tuomarin painotus luonnollisesti kotijoukkueelle edullisempi, mut niinh� se useimmiten taitaa olla.
Kultsu jatkaa pelej��n ensi viikon lauantaina Joutsenossa, kun sarjan p��t�skieroksella Kultsun vieraaksi saapuu Fc Villisiat Elim�elt�.
Yhteenveto:
0 - 1 17 min. Marko Kaila
1 - 1 30 min. Juha-Matti Murtonen
1 - 2 40 min. Tuomas Tervo
2 - 2 66 min. Teemu Kokko
2 - 3 74 min. Tuomas Tervo
2 - 4 81 min. Aleksandr Komov
3 - 4 84 min. Lauri Kosunen
Kultsu Fc:n kokoonpano:
Maalissa:
#31 Aku Korhonen
Puolustus:
#10 Riku Nurkka
#4 Jani Rikka
#7 Aleksandr Komov
#11 Anssi Kivist�
Keskikentt�:
#15 Antti Heinonen
#21 Jani Saarinen
#16 Ilkka Kettunen
#6 Tuomas Tervo "C"
#12 Sergey Afasnayev
Hy�kk��j�t:
#9 Marko Kaila
Vaihtopelaajat:
Anssi H�m�l�inen, Stanislav Yurgulevits, Aglilu Laitinen, Aku Rouvinen, Petri Turunen
Pe 5.9.2008 Kultsu FC - PePo
Kultsu FC ja PePo tasasivat pisteet lukemin 1 � 1 (0 - 0), tunteita nostattaneessa k�rkikamppailussa.
Kultsu Fc ja PePo ottivat mittaa toisistaan tunnelmaltaan kuumana perjantai-iltana ja katsomoriveille oli ahtautunut kauden enn�tysyleis�(n. 300 maksanutta katsojaa). Ensimm�inen puoliaika oli aika tasaista v��nt�� ja erityisesti Aki Sepp�l� oli pirte�ll� pelip��ll� saaden muutaman tilanteen, mutta kaikista kovin paikka tuli PePo:lle n. 22min. kohdalla. Pallo pomppi kuin flipperill�, ja saatiin se maaliviivalle astikkin, mutta vain Kultsun puolustaja Kivist� oli maalin esteen�. Kultsun onneksi PePolaisten jalat eiv�t ihan toimineet oikein ja maali j�i syntym�tt�.
Kultsun ja PePon peli jatkui toisella puoliajalla tasaisena, saattoi olla, ett� PePo loi suunnilleen puolisentoista paikkaa Kultsun yht� vastaan noin prosentuaalisesti. Lopulta 15min. ennen ottelun loppua. Kent�lle vaihdosta tullut pelaaja/valmentaja Stanislav Yurgulevits otti hy�kk�ysalueella pallon rauhallisesti haltuun, ja antoi loistavan vapauttavan sy�t�n Aleksander Komov:lle, joka oli yksin l�pi. Pari harhautusta ja PePon maalilla "torjunut" Vento oli maalillaan ihan pihalla ja Allulla oli helppo ty� siirt�� Kultsu 1 - 0 johtoon. Kultsulaisten harmiksi PePo sai kuitenkin painetta Kultsun maalille ja onnistui lopulta tasoittamaan ottelun kahdeksan minuuttia ennen loppua. Loppupeli� hieman ihmetytti noin seitsem�n minuutin lis�aika, koska mit��n sen kummempia loukkaantumisia ei ollut. Kultsu pysyy sarjajohdossa t�m�nkin pelin j�lkeen. Sarjapaikka on kuulemma tarkoitus s�ilytt��, mutta kultsulaiset yritt�v�t silti voittaa loput pelit. Sitten tulevat eteen mahdolliset karsintapelit. Nousu voi olla mahdollinen, mutta menn��n askel kerrallaan.
Kultsu matkaa kauden viimeisen vieraspeliin Mikkeliin Kissojen vieraaksi ensi lauantaina. Ottelu pelataan 13.9 klo: 15.00 Mikkelin Urheilupuistossa.
Kultsu Fc:n kokoonpano:
Maalissa:
#1 Mikko Kaartinen
Puolustus:
#18 Petri Turunen
#13 Andrey Politchev
#7 Juri Fr�ntil�
#11 Anssi Kivist�
Keskikentt�:
#21 Anssi H�m�l�inen
#14 Hannu Valtonen
#4 Aleksander Komov
#6 Tuomas Tervo "C"
#8 Aki Sepp�l�
Hy�kk��j�t:
#9 Marko Kaila
Vaihtopelaajat:
Jani Saarinen, Riku Nurkka, Stanislav Yurgulevits, Aglilu Laitinen, Aku Korhonen
La 29.8.2008 Kultsu FC - Sudet
Kultsu FC Susia parempi 1 � 0 �tuloksella loppua kohti kuumenneessa ottelussa.
Kouvolan Sudet saivat huomata joutsenolaiset toisen kerran paremmakseen joukkueiden toisessa kauden kohtaamisessa. Ottelun ainokaisesta osumasta vastasi 33. minuutin kohdalla konkarikaksikko Hannu Valtonen ja Juri Fr�ntil�. Valtonen antoi erinomaisen kulmapotkun, jonka Fr�ntil� jatkoi Susien maaliverkon perukoille. Ottelussa nousi varsinaisia pelitapahtumia n�kyv�mm�ksi tuomarilinjan muuttuminen l�ys�hk�ksi toisella jaksolla. Ensimm�isell� jaksolla tuomariston toiminta piti ottelun hyvin kontrollissa. Toisella jaksolla useat rikkeet j�iv�t tuomitsematta. T�m� johti tunteiden kuumenemiseen molempien joukkueiden leiriss�. Joutsenolaispelaajista saivat Sergey Afasnayev ja Ilkka Kettunen kumpikin kaksi varoitusta, mik� aiheutti luonnollisesti molemmille pelaajille komennuksen suihkuun ja huilaamiseen seuraavassa sarjaottelussa. Toisen jakson puolenv�lin paikkeilla Kultsun valmentaja Heimo Borgstr�m turhautui syyst�kin tuomariston toimintaan ja kommentoi sit� kuuluvasti. Seurauksena oli komennus katsomon puolelle; t�m� johtui osaltaan tuomariston herkk�nahkaisuudesta.
Seuraavan kerran Kultsu FC n�hd��n kotonaan jo perjantaina 5.9., kun vieraaksi saapuu jo ennalta j�nnitt�v�ksi arvioituun paikallisotteluun PePo. Ottelu alkaa normaaliaikataulusta poiketen jo klo 18.00.
Kultsu Fc:n kokoonpano:
Maalissa:
#1 Mikko Kaartinen
Puolustus:
#18 Petri Turunen
#5 Tuomas Hokkanen
#4 Jani Rikka
#8 Juri Fr�ntil�
Keskikentt�:
#16 Ilkka Kettunen
#14 Hannu Valtonen
#8 Aleksander Komov
#6 Tuomas Tervo "C"
#12 Sergey Afasnayev
Hy�kk��j�t:
#9 Marko Kaila
Vaihtopelaajat:
Mikko Koistinen, Jani Saarinen, Riku Nurkka, Toni Borgstr�m, Antti Heinonen
Ke 26.8.2008 TsV - Kultsu FC
Kultsu otti Taipalsaarelta pisteet toistamiseen, t�ll� kertaa lukemin 0 - 5 (0 - 4).
Ensimm�inen puoli tuntia oli ihan yht� maalia, Kultsun piti pelitemmon yll� ja pallon omillaan, j�tt�en Veikot vaille mahdollisuuksia. Kultsun peli oli nautittavaa katseltavaa, ja pelaajien peli-ilo oli silmiinpist�v��. Ehk� "uusien" vahvistuksien Fr�ntil�n Jurin ja Komovin Allun vaikutus koko joukkueeseen oli havaittavissa.
Kultsun vaihtojen (2) my�t� TsVeekin sai pelin juonesta kiinni ja sai luotua muutamia vaarallisia tilanteita Kultsun maalille, mutta
hyvin maalilla pelannut Mikko Kaartinen hoiti loput. (lis�ksi aivan pelin lopussa "p�iv�n pelastus" - huiman hieno "made my day"-torjunta!)
Kaiki ensimm�isen puoliajan maalit tulivat erikoistilanteist:
5 min. 0-1 Sergey rp.
8 min. 0-2 Fr�ntil�n Juri kulmapotkusta
15 min. 0-3 Kailan Marko, ja taas hyvin annetusta kulmapotkusta
20 min. 0-4 Hoki Hokkanen kulman j�lkitilanteesta
Toisella puoliajalla pelin tempo laski jonkin verran ja muuttui ajoittain vaaralliseksikin tuomarin ailahtelvan linjan vuoksi. Ottelu ehti vanheta noin 60 minuuttia, kun Kaakon Kolmosen maalitykki Sergey Afasnayev haisteli Veikkoijen puolutuksen poikittais sy�t�n ja p��si katkolle. Sergey yksin l�pi, maalivahti kahville ja se oli siin� (0-5)! T�m�n j�lkee ottelu olikin l�hinn� pelaillua. TsV hy�kk�si nelj�lle, ja puolusti kuudella pelaajalla ja keskytti vastaiskuihin. Kultsu sai hyvin pidetty� palloa ja toimitettua sit� Veikkojen maalille, mutta ottelussa ei kuitenkaan enemp��n maaleja n�hty, joten pisteet l�htiv�t Kultsun mukana Joutsenoon lukemin 5 - 0.
Erikoismaininnan ansaitsee ottelun ajankohta ja paikka. Ottelu alkoi kello 19.00 ja pimeys oli havaittavissa jo ensimm�isen puoliajan lopulla. Ja kun taipalsaarella kent�n valaistus ei ole toteutettu kuin "puolivaloilla", niin oli jo ottelun p��tytty� hyvin hyvin pime��...! Ottelu saatiin kuitenkin pelattua, eik� kukaan (ainakaan Kultsulaisista) eksynyt, joten ensi lauantaina on taas iskukykyinen joukku jalkeilla, kun Sudet Kouvolasta saapuu Joutsenoon Kultsun vieraaksi.
Kultsu Fc:n kokoonpano:
Maalissa:
#1 Mikko Kaartinen
Puolustus:
#8 Juri Fr�ntil�
#5 Tuomas Hokkanen
#4 Jani Rikka
#11 Anssi Kivist�
Keskikentt�:
#21 Jani Saarinen
#14 Hannu Valtonen
#8 Aleksander Komov
#6 Tuomas Tervo "C"
#12 Sergey Afasnayev
Hy�kk��j�t:
#9 Marko Kaila
Vaihtopelaajat:
Mikko Koistinen, Ilkka Kettunen, Aku Rouvinen, Riku Nurkka, Toni Borgstr�m, Antti Heinonen
Pe 22.8.2008 Kultsu FC - VoPpK
Kultsu palasi voittojen tielle. VoPpK kaatui lukemin 2 - 0 (0 - 0).
Ensimm�inen puoliaika oli hyvin tasaista v��nt��, ja molemmilla joukkueilla oli omat maalipaikkansa, mutta maaleja ei kummaltakaan joukkueelta n�hty, joten puoliajalle l�hdettiin lukemissa 0 - 0.
Toiselle puoliajalle Kultsu oli suorittanut kaksi pelaaja vaihtoa, kent�lle tulivat Marko Kaila hy�kk�ykseen ja Antti Heinonen laitapelaajaksi, joista varsinkin Heinonen oli t�n��n maittavalla peli p��ll�.
Kultsu siirtyi ottelussa 1 - 0 johtoon, ku oikeassa laidassa vaihteeksi pelannut Nurkka keskitti ja l�ysi takakulmalle nouseen Hokkasen, joka sijoitti pallon takuu varmasti Voikkaan maalivahdin ohi. Toinen maali syntyi ottelun loppu puolella, kun oli jo Kultsun yhdeks�s kulma ottelussa. Vanhaan tapaa Hannu Valtonen antoi kulman, ja t�ll� kertaan pallon maalin jatkoi pakin paikalta tilanteeseen noussut Anssi Kivist�. N�m� olivat p��t�s lukemat ja pisteet j�iv�t Joutsenoon lukemin 2 - 0.
Kultsun pelit jatkuvat jo tiistaina 26.8, kun Kultsu matkaa Taipalsaarelle Veikkojen vieraaksi.
Kultsu Fc:n kokoonpano:
Maalissa:
#1 Mikko Kaartinen
Puolustus:
#8 Juri Fr�ntil�
#5 Tuomas Hokkanen
#4 Jani Rikka
#11 Anssi Kivist�
Keskikentt�:
#21 Jani Saarinen
#14 Hannu Valtonen
#6 Tuomas Tervo "C"
#10 Riku Nurkka
Hy�kk��j�t:
#12 Sergey Afasnayev
#20 Aku Rouvinen
Vaihtopelaajat:
Mikko Koistinen, Ilkka Kettunen, Marko Kaila, Petri Turunen, Anssi H�m�l�inen, Antti Heinonen
Ke 13.8.2008 SavU - Kultsu FC
Kultsun hengett�m�ll� esityksell� ei pisteit� Rantakyl�st� irronnut. Pisteet SavU:lle numeroin 3 � 0 (1 � 0).
Matsi alko kotijoukkueen painostuksella, joka tuotti tulosta n. 7 min paikkeilla kun kotijoukkueen mainio Mikko Mutka keskitti vasemmalta Kultsun puolustuksen keskelt� boxiin ja paikalla ollut Pasi Immonen junttasi vastustamattomasti 1-0.
Kultsu ei oikein p��ssyt matsiin mukaan koko ensimm�isell� puoliajalla. Joukkueella oli muutamia paikkoja, muttei saanut niist� maaleja. Vasta viimeisen vartin aikana Kultsu sai ottelua hallintaansa, mutta ekan puoliajan vaarallisimmat maalipaikat tulivat kuitenkin SavU:lle Kultsun puolustuksen ollessa v�h�n v�li� helisem�ss� SavUn nopean Mutkan kanssa. Kultsu maalivahti hoiti kuitenkin leivisk�ns� n�iss� tilanteissa.
Toisen puoliajan alussa asialla oli sama parivaljakko Mutka-P.Immonen ja maalikin oli ensimm�isen tosinto; Mutka karkas Kultsun puolustukselta ja pallo boxiin Immoselle ja Gooooooooooooll!!! (2-0).
Kultsu painoi toisen jakson lopun p��lle kuin yleinen syytt�j� - mutta ilman tulosta. Ja niin kuin aina, toinen joukkue iskee vastahy�kk�yksest�; P.Immosen jouduttua vaihtoon joutui Mutka tekem��n maalin ihan itse. Kultsun puolustus ja maalivahtikin j�iv�t nuolemaan n�ppej��n kun taituri Mutka harhautusten j�lkeen teki loppulukemat 3-0.
Ei ihme, ett� Mutka valittiin kotijoukkueen parhaaksi ja Kultsusta Rikan Jani.
Kuvaavaa koko pelille oli huonojen sy�tt�jen suuri m��r� - ottelu muistutti enempi potku- kuin jalkapalloa.
Seuraavaksi Kultsu kohtaan vasta ensi viikon perjantaina Voikkaan Potkupallo Kerhon, jolloin olisi palattava taas voitto kantaan.
Kultsu Fc:n kokoonpano:
Maalissa:
#1 Mikko Kaartinen
Puolustus:
#13 Anssi H�m�l�inen
#10 Riku Nurkka
#4 Jani Rikka
#11 Anssi Kivist�
Keskikentt�:
#15 Antti Heinonen
#14 Hannu Valtonen
#6 Tuomas Hokkanen "C"
#8 Toni Borgstr�m
Hy�kk��j�t:
#12 Sergey Afasnayev
#9 Marko Kaila
Vaihtopelaajat:
Mikko Koistinen, Ilkka Kettunen, Aku Rouvinen
Pe 8.8.2008 Kultsu FC - HaPK
Kultsun tahmea alku vaihtui reiluun voittoon Haminasta
lukemin 4 � 0 (1 � 0).
Viime perjantaina Kultsun vieraaksi saapui Haminan Pallo-Kissat �rh�k�iden sadekuurojen saattelemana. Katsojia oli saapunut s��st� huolimatta katsomon katoksen t�ydelt�. Joukkueiden edellinen kohtaaminen oli p��ttynyt haminalaisten voittoon, joten joutsenolaiset janosivat voittoa. Ottelun ensimm�inen jakso oli joutsenolaisten puolelta vaisuhkoa. Hamina pelasi alusta asti t�ydell� innolla. Ensimm�inen p�yt�kirjamerkint� tuli vasta 34. minuutilla, kun haminalaisilla ei ollut Kultsun Sergey Afasnayevin pys�ytt�miseksi muuta keinoa, kun rikkoa h�nt� rangaistusalueella. Rikkomuksesta tuomitun rangaistuspotkun Sergey veti kokemuksella verkon perille, ja ottelu sai 1 � 0 �lukemat.
Er�tauolla valmentaja Heimo Borgstr�m antoi joukkueelleen uudet ev��t, ja niinp� toiselle jaksolle tuli piristynyt joutsenolaisjoukkue. 54. minuutin kohdalla syntyi ottelun seuraavaa maali. Huippuvireess� oleva konkari Hannu Valtonen antoi vaparista komean kaaripallon haminalaismaalin takatolpan viereen ja pallo l�ysikin tiens� suoraan maaliin ja Kultsu siirtyi 2 � 0 �johtoon. Ottelun luonne alkoi muuttua is�nnille edullisemmaksi. Seuraava maali syntyi 72. minuutin kohdalla, kun komean sy�tt�kuvion p��tteeksi Antti Heinosen keskitys l�ysi takatolpalta Sergey Afasnayevin joka kasvatti is�ntien johdoksi jo 3 � 0. Ottelun komein maali n�htiin kuitenkin ottelun 77. peliminuutilla, kun Marko Kaila ei j�tt�nyt vastustajan maalivahdille mit��n mahdollisuuksia. Laidasta tullut sy�tt� itselleen ilmaan haltuun ja siit� puolivollikasta veto suoraan etu yl�nurkkaan! Ja taululle lukemat 4 - 0. Ottelussa ei enemp��n maaleja n�hty, joten pisteet j�iv�t Joutsenoon lukemin 4 - 0.
Ottelun j�lkeen valmentaja Borgstr�m totesi, ett� ensimm�inen jakso oli joukkueelleen tahmeahko, ja ett� vieraat pelasivat yritteli�st� peli� alusta loppuun asti. H�n oli kuitenkin eritt�in tyytyv�inen joukkueen esitykseen: �se, ett� oma maali pysyi puhtaana, oli joukkueelta hieno suoritus�. Seuraavaksi Kultsu matkaa ensi keskiviikkona 13.8 Mikkeliin Rantakyl��n SavU:n vieraaksi. Puolestaan seuraavan kerran Kultsu FC n�hd��n kotiottelussa kun vieraaksi saapuu Voikkaan Potkupallo Kerho 22.8.
Kultsu Fc:n kokoonpano:
Maalissa:
#1 Mikko Kaartinen
Puolustus:
#18 Petri Turunen
#5 Tuomas Hokkanen (79min - #7 Mikko Koistinen)
#4 Jani Rikka
#11 Anssi Kivist�
Keskikentt�:
#15 Antti Heinonen
#14 Hannu Valtonen
#6 Tuomas Tervo "C"
#21 Jani Saarinen
Hy�kk��j�t:
#12 Sergey Afasnayev (75min - #8 Toni Borgstr�m)
#10 Riku Nurkka (50min - #9 Marko Kaila)
Vaihtopelaajat:
Mikko Koistinen, Aglilu Laitinen, Toni Borgstr�m, Marko Kaila
La 2.8.2008 Purha - Kultsu FC
Kultsu FC ja Purha tasasivat pisteet Kaakon Kolmosen taisaisessa k�rkikamppailussa lukemin 2 - 2 (2 - 1).
Kolmosen Kaakkois-Suomen lohkon k�rkikamppailu pelattiin lauantaina 2.8. Inkeroisissa, kun kotijoukkue Purha sai vieraakseen Joutsenon punamustapaidat. Koko ottelun ajan peli oli reipasta ja tasaista; molemmilla joukkueilla oli varsin tasaisesti hyvi� hy�kk�yksi�, ja vastaavasti puolustus- ja maalivahtity�skentely oli molemmin puolin tarkkaa. Ensimm�inen tilastomerkint� tuli Kultsun kannalta harmillisesti, kun hyvin pelannut maalivahti Mikko Kaartinen joutui 21. minuutin kohdalla torjumaan pallon eteen. T�st� Purha p��si pist�m��n pallon maaliin vieden is�nn�t 1 � 0 �johtoon. Kotijoukkueen johtoa ehti kest�� vain kuusi minuuttia. Huippuvireess� ja �kunnossa oleva Kultsun veteraanipelaaja Hannu Valtosen antama vapaa-potku l�ysi Tuomas Hokkasen, jonka puskumaali tasoitti ottelun tilanteeksi 1 � 1. Pelikellon viisarinheilahdettua 37. min kohdalle, teki Purha puoliaika numeroiksi 2 � 1.
Toista jaksoi ehti kulua yhdeks�n minuuttia, kun Kultsun Sergey Afasnayevia rikottiin rangaistusalueelle pilkun arvoisesti. Sergey tasoitti varmaotteisesti tilanteeksi 2 � 2. Loppuaika pelattiinkin sitten tasaisen hyv�� peli� puolin ja toisin. N�in Joutsenoon palattiin yksi sarjapiste mukana.
Ottelun j�lkeen Kultsun valmentaja Heimo Borgstr�m antoi tunnustuksen molemmille joukkueille eritt�in hyv�st� suorituksesta. Lopputulos ja pistejako oli h�nen, joukkueiden ja varmaan yleis�nkin mielest� eritt�in oikeutettu. Tuomarikolmikko R�s�nen, Sepp�l� ja Lillman ty�skenteliv�t erinomaisesti.
Kultsu Fc:n kokoonpano:
Maalissa:
#1 Mikko Kaartinen
Puolustus:
#4 Jani Rikka (67min - #7 Stanislav Yurgulevits)
#3 Tuomas Hokkanen
#13 Andrey Politchev
#11 Anssi Kivist�
Keskikentt�:
#10 Riku Nurkka (45min - #18 Petri Turunen)
#14 Hannu Valtonen
#6 Tuomas Tervo "C"
#21 Jani Saarinen (73min - #8 Toni Borgstr�m)
Hy�kk��j�t:
#12 Sergey Afasnayev
#9 Marko Kaila (55min - #20 Aku Rouvinen)
Vaihtopelaajat:
Aku Rouvinen, Mikko Koistinen, Petri Turunen, Aglilu Laitinen, Toni Borgstr�m, Stanislav Yurgulevits
Su 27.7.2008 STPS - Kultsu Fc
Kultsu Fc taisteli 2 - 2 tasapelin Savonlinnassa.
Sarjak�rki Kultsu saapui joutsenolaisille aina niin pahaan Savonlinnan Kyr�niemeen hieno Simpeleest� otettu kotivoitto alla.
STPS oli puolestaan sarjatauon j�lkeen kokenut kirvelev�n 2 - 1 tappion MiKi:lle, joten Savonlinnalaisilla oli varmista tarpeeksi lautausta otteluun.
Kev�tkierroksen ottelu p��ttyi Kultsun voittoon lukemin 5 - 0. T�st� ottelusta Savonlinna on parantanut otteitaan huomattavasti, joten tiukka ottelu oli tiedossa.
Savonlinnan maalissa n�htiin kev�tkierroksen Kultsua edustanut, ja sarjatauon aikana savonlinnaan siirtynyt Tero Nurmi.
Ottelu alkoi hienoisella Kultsun painostuksella, ja ottelun ensimm�inen maali syntyikin jo, kun ottelua oli pelattu vasta 3 minuuttia. Kultsun kulmapotkua asettui antamaan Toni Borgstr�m. Keskitys kohti kotijoukkueen maalia, jossa hieman ep�varmoja otteita esitt�neen Tero Nurmen huolimaton nyrkkeily, ja pallo omaan maalin. Kultsu siirtyi 0 - 1 johtoon. Ottelu oli vanhentunut noin 13 minuuttia, kun hieman kyseenalaisen tilanteen seurauksena Kultsun puolustaja Anssi H�m�l�inen sai katsella punaista korttia ja pallo vietiin pilkulle. STPS:n hy�kk��j� ei erehtynyt, ja lukemat taululla olivat 1 - 1. Vajaalla pelannut Kultsu taisteli hyvin ja esti lis�osumien tulemisen, joten n�iss� lukemissa mentiin puoliajalle.
Heti toisen puoliajan alusta alkaen Kultsu p��si hyvin peliin mukaan, ja siirtyikin ottelussa 1 - 2 johtoon. Savonlinnan kulman j�lkeen maalilla pelaneen Mikko Kaartisen loistava avaus oikeaan laitaan vapaana olleelle Sergeylle. Sergeyn komea yksil�suoritus ja pallo varmasti maalin takanurkkaan. Kultsu oli siirtynyt vajaalla 1 - 2 johtoon.
Ottelun puhuttavin tilanne n�htiin, kun ottelun varsinainen peliaika oli jo t�yttynyt. STPS sai katkaistua Kultsun hy�kk�yksen, ja l�htiv�t vasta hy�kk�ykseen. Sy�tt� puolustajan ja topparin v�list� Saajalehdolle, joka oli t�ysin selv�ss� paitsiossa! Parin metrin etumatka riitti, ja Saikki ei n�it� paikkoja montaa tarvitse. Pallo maalin ja ottelu oli 2 - 2. Ottelussa ei enemp��n maaleja n�hty, ja pisteet tasattiin. Yksi piste on ihan hyv� saalis, l�hes koko ottelun vajaalla pelanneelle vierasjoukkueelle. Mutta ottelusta j�i vain huono maku tasoistusmaalista, ja mill� tavalla se syntyi. Linjamies oli tilanteessa NIIN my�h�ss�, ett� ei pystynyt n�kem��n linjaa mill��n tavalla. On vain harmillista, ett� ottelut ratkeavat t�ll� tavalla.
Seuraavaksi Kultsu matkaa ensi viikon lauantaina Inkeroiseen Purhan vieraaksi.
Kultsu Fc:n kokoonpano:
Maalissa:
#1 Mikko Kaartinen
Puolustus:
#10 Riku Nurkka
#3 Tuomas Hokkanen
#4 Jani Rikka
#21 Anssi H�m�l�inen
Keskikentt�:
#8 Toni Borgstr�m
#21 Jani Saarinen
#6 Tuomas Tervo "C"
#15 Antti Heinonen
Hy�kk��j�t:
#12 Sergey Afasnayev
#9 Marko Kaila
Vaihtopelaajat:
Anssi Kivist�, Mikko Koistinen, Petri Turunen, Aglilu Laitinen
To 24.7.2008 Kultsu FC - SiU
Kultsu FC aloitti syyskierroksen makealla kotivoitolla
Kultsu FC - SiU 6 - 2 (2 - 0).
Kolmosen keskikes�n sarjatauko kului Kultsulta ahkeran harjoittelun merkeiss�. Sen sai todeta kotijoukkueen vieraaksi tullut Simpeleen Urheilijat torstaina 24.7., kun is�nn�t m�tkiv�t toisella jaksolla maaleja urakalla. Maalikimaraa oli saapunut katsomaan noin sata katsojaa. Ottelun alku sujui varsin tasaisesti. Kun pelikello n�ytti 27. minuuttia, kaadettiin Kultsun nopea hy�kk��j� Sergey Afasnayev rangaistusalueella. T�st� m��r�tyn rangaistuspotkun veti Sergey tarkasti maaliverkon perille siirt�en is�nn�t 1 - 0 -johtoon. Kaksitoista minuuttia avausmaalista eteenp�in Marko Kaila siirsi kulmapotkun j�lkitilanteesta is�nn�t 2 - 0-johtoon. N�iss� lukemissa mentiin tauolle.
Toisen jaksoa ehdittiin pelata vain minuutti, kun Kultsulle m��r�ttiin kulmapotku. Jatkotilanteessa Anssi H�m�l�inen antoi sy�t�n Tuomas Hokkaselle, joka kasvatti upealla puskulla is�ntien johtoa yhdell� maalilla. T�m�n j�lkeen Simpele piristyi hetkeksi silminn�hden, ja viisi minuuttia Hokkasen maalista Simpeleen Hannu Honkanen kavensi tilanteeksi 3- 1. Eip� ehtinyt kavennus maalista kulua kuin pari minuuttia, niin simpelel�iset kuroivat joutsenolaisten etumatkaa kiinni Juho Jylh�n 3 - 2-kavennuksella. Kultsun piina helpottui kolme minuuttia my�hemmin (57.min), kun Antti Heinosen maanuoliainen yll�tti maalivahdin; tilanne Kultsulle 4 - 2. Seuraavaa osumaa saatiinkin sitten odottaa l�hes parikymment� minuuttia. Kultsun Anssi H�m�l�inen kuljetti pallon puolenkent�n mitan verran l�pi Simpeleen puolustuksen ja tuikkasi joukkueelleen jo selke�n 5 - 2 -johdon. T�st� ehti kulua kaksi minuuttia, kun Marko Kaila viimeisteli loppunumeroiksi 6 - 2.
Otteet olivat ottelun aikana varsin kovia, mik� on paikallisotteluille tyypillist�. Pahimmin t�m�n joutui kokemaan Kultsun Jarkko Tervo, joka sai 85. minuutilla pallon purkutilanteen j�lkeisess� tilanteessa simpelel�ispelaajan keng�npohjasta s��reens� kovan osuman. Jarkolta murtui s��rest� s��ri- ja pohjeluu. Lis�ksi Kultsun Aku Rouviselta murtui ranne pelin rytin�ss�.
Seuraavaksi Kultsu matkaa sunnuntaina, aina niin pahan kotijoukkeen STPS:n vieraaksi Savonlinnaan.
Kultsu Fc:n kokoonpano:
Maalissa:
#1 Mikko Kaartinen
Puolustus:
#13 Jarkko Tervo
#3 Tuomas Hokkanen "C"
#4 Jani Rikka
#21 Anssi H�m�l�inen
Keskikentt�:
#15 Antti Heinonen
#8 Toni Borgstr�m
#10 Riku Nurkka
#12 Sergey Afasnayev
Hy�kk��j�t:
#20 Aku Rouvinen
#9 Marko Kaila
Vaihtopelaajat:
Anssi Kivist�, Mikko Koistinen, Petri Turunen, Aku Korhonen, Agli Laitinen
La 5.7.2008 Fc Villisiat - Kultsu FC
Kultsu j�i kev�tkauden p��t�sottelussaan 1-1 tasapeliin Elim�ell�.
Kolmosen sarjak�rkeen MiKi-voittonsa ansiosta noussut Kultsu FC Joutsenosta p��tti kev�tkautensa tasapeliin Elim�en sarjanousija FC Villisikojen vieraana Etel�-Kymenlaaksossa. Ottelun alku oli tasaista peli� kunnes Kultsu FC:n parhaana palkitun Ilkka Kettusen keskitys l�ysi maalialueelle r�yhke�sti runnoneen Aku Rouvisen p��n, joka siirsi tilanteesta pallon maaliin ja lukemat Kultsun vierasjohdoksi 0-1. Muutamaa minuuttia my�hemmin FC Villisiat tasoittivat ottelun todella komealla kaukovedolla noin 30 metrist�.
Toisella puoliajalla Kultsu sai joitakin paikkoja, jotka eiv�t kuitenkaan Elim�en hyv�n puolustuksen ansiosta olleet niin vaarallisia, ett� palloa olisi niist� maaliin saatu v�ltt�m�tt� edes ylemmill�k��n sarjatasoilla. Pisteet jaettiin luvuin 1-1 ja joukkueet p��siv�t nyt ansaitsemansa kes�tauon viettoon. Kultsun osalta kausi jatkuu kotiottelulla SiU:ta vastaan 24.7. ja seuraava vieraspeli on vuorossa 27.7. kun Kultsu FC kohtaa STPS:n Savonlinnassa. Kultsun nousuhaaveet el�v�t edelleen ja sen vuoksi olisi toivottavaa, ett� ihmiset l�yt�isiv�t nyt sankoin joukoin kannustamaan Kultsua matkalla kohti korkeimpia sarjatasoja.
Kultsu Fc:n kokoonpano:
Maalissa:
#30 Tero Nurmi
Puolustus:
#13 Jarkko Tervo
#5 Petri Ahola
#20 Stanislav Yourgulevits
#10 Riku Nurkka
Keskikentt�:
#15 Antti Heinonen
#6 Tuomas Tervo "C"
#20 Aku Rouvinen
#16 Ilkka Kettunen
Hy�kk��j�t:
#12 Sergey Afasnayev
#9 Marko Kaila
Vaihtopelaajat:
Anssi H�m�l�inen, Petri Turunen, Jani Saarinen
Ti 1.7.2008 Kultsu FC - MiKi
T�ll� kertaan MiKi sai tuntea kotijoukkueen vahvan vireen, pisteet j�iv�t Joutsenoon numeroin 3-1.
Tasaisen alun j�lkeen, alkoivat vieraat hallitsemaan ottelun tapahtumia yh� selke�mmin. Hyvin joukkueena koko ottelun puolustanut Kultsu kuitenkin esti vieraitten yritykset. Kun pelikello n�ytti 29 minuuttia syntyi ottelun avaus maali. MiKi:n laukaisu maalia kohti, johon hy�kk��j� sai p��ns� v�liin, ja ohjattua pallon maaliin. Taululla oli lukemat 0 - 1.
T�m�n j�lkeen pallon hallinta pysyi edelleen hienoisesti vierailijoilla, mutta todellisia maalipaikkoja ei n�hty. Noin viisi minuutti ennen puoliaikaa Kultsu sai vapaa potkun noin 40 metrist�. Vaparia asettui antamaan Ilkka Kettunen. Korkea ja kirteinen pallo kohti takanurkkaa, jonka MiKi:n maalivahti Multaharju ilmeisesti arvioi pahasti v��rin, sill� pallo l�ysi tiens� suoraan maalin, ja Kultsu oli tasoittanut ottelun 1 - 1. N�iss� lukemissa mentiin puoliajalle.
Toinen puoliaika alkoi hyvin tasaisissa merkeiss�, ja todelliset maalipaikat olivat v�hiss�. Kunnes 66 minuutin kohdalla Kultsu:n puolustus sai katkaistua MiKi:n hy�kk�yksen ja l�htiv�t vastahy�kk�ykseen. Aku Rouvisen mainio pysty sy�tt� Sergeylle, ja Sergey ei n�it� paikkoja montaa tarvitse. Ensin harhautetaan puolustaja ja sitten pallo maalivahdin ohi etunurkasta, ja peli oli 2 - 1. Pelikello ehti vanheta edellisest� maalista vain reilu viisi minuuttia, kun taas oli tilanne MiKi:n maalilla. Puolustuksen huono purku, pallo suoraan Ilkka Kettuselle, joka l�hetti laukauksen kohti MiKi:n maalia. Maalivahdilla tilanteessa taas pient� hapuilua, ja pallo painun maalin perukoille taka-alakulmaan. Ottelussa ei enemp��n maaleja n�hty, ja kolme pistett� j�iv�t Joutsenoon numeroin 3 - 1.
Seuraavaksi Kultsu Fc matkaa Elim�elle sarjanousijan Fc Villisikojen vieraaksi kev�tkieroksen viimeisess� ottelussa. Siit� otetaan viel� voitto, ni voidaan hyvill� mielin j���d� ansaitetulle sarjatauolle...
Kultsu Fc:n kokoonpano:
Maalissa:
#1 Mikko Kaartinen
Puolustus:
#13 Jarkko Tervo
#5 Petri Ahola
#3 Tuomas Hokkanen
#10 Riku Nurkka
Keskikentt�:
#15 Antti Heinonen (90min - #8 Toni Borgstr�m)
#6 Tuomas Tervo "C"
#20 Aku Rouvinen (65min - #18 Petri Turunen)
#16 Ilkka Kettunen
Hy�kk��j�t:
#12 Sergey Afasnayev (85min - #7 Mikko Koistinen)
#9 Marko Kaila (57min - #21 Anssi H�m�l�inen)
Vaihtopelaajat:
Tero Nurmi, Mikko Koistinen, Toni Borgstr�m, Anssi H�m�l�inen, Petri Turunen
Ke 25.6.2008 PePo - Kultsu FC
Voittoputki jatkuu!
Kultsu:lle komea voitto paikalliskamppailusta PePo:a vastaan numeroin 0 - 1.
Ottelun ainokaisen teki Sergey Afasnayev PePo:n puolustuksen huonosta poikittais sy�t�st�. Molemmilla joukkueilla todelliset maalipaikat oli v�hiss�, ja ottelu oli tasaista ja intensiivist� v��nt��, niinkuin paikallistaiston pit��kin olla.
3 pistett� Joutsenoon, ja seuraavaksi pelit jatkuvatkin Joutsenossa, kun vastaan asettuu viime kaudella Kakkosta pelannut Mikkelin Kissat.
Kultsu Fc:n kokoonpano:
Maalissa:
#1 Mikko Kaartinen
Puolustus:
#4 Jani Rikka
#5 Petri Ahola
#3 Tuomas Hokkanen
#10 Riku Nurkka
Keskikentt�:
#15 Antti Heinonen
#6 Tuomas Tervo "C"
#18 Petri Turunen (56min - #8 Toni Borgstr�m)
#16 Ilkka Kettunen
Hy�kk��j�t:
#12 Sergey Afasnayev
#21 Anssi H�m�l�inen (80min - #13 Jarkko Tervo)
Vaihtopelaajat:
Tero Nurmi, Mikko Koistinen, Toni Borgstr�m, Jarkko Tervo
Ke 18.6.2008 Sudet - Kultsu FC
Kultsulle taistelu voitto Susista, pisteet Joutsenoon numeroin 1 - 3
Ottelu k�ynistyi tasaisissa merkeiss�, ja ensimm�isen 15 minuutin aikana molemmilla oli paikkanssa. Ensimm�isen puoliajan edetess�, ote siirtyi yh� selvemmin kotijoukkueelle. Mutta ensimm�isen� maalin teossa onnistui kuitenkin Kultsu. Kultsun sivurajaheitto aivan p��ty rajan tuntumassa, Kivist� heitt�� Saariselle, Saariselta pallo takaisin ja siint� keskitys maalille. Heinosen Ana ensimm�isen� p�ineen pallossa, ja puski pallon Sergeylle joka oli yksin l�pi. Sergeylle tuttua hommaa, ja Kultsu johtaa 0 - 1. N�iss� lukemissa mentiin puoliajalle.
Toisen puoliajan alkaessa oli Sudet suorittanut pari pelaaja vaihtoa ja tulivatkin kovalla paineella heti puoliajan alusta. Eik� aikaakaan kun Susien hy�kk��j�� rikottiin, ja Sudet saivat vapaapotkun aivan kuustoistarajan tuntumasta. Vapaapotku l�hti kuitenkin suoraan p�in muuria, mutta j�i viel� pelattavaksi. Kultsu:n puolustuksen ep�onnistunut purku, ja pallo suoraan Susien hy�kk��j�lle, joka laittoi pallon reppuun ja peli oli 1 - 1.
Sudet saivat t�st� hyv�n draivin p��lle, ja jaksoivatkin pit�� painetta yll� nelj�n hy�kk��j�n voimin. Kun ottelua oli pelattu noin 60 minuuttia, n�htiin ottelun kaunein maali. Sergey haki pallon kent�n vasemmasta laidasta, purjehti laidasta keskustaa kohti ja unelma laukaus noin 30 metrist� suoraan yl�nurkkaan! Tlanteessa vastustajan maalivahdilla ei ollut mit��n mahdollisuuksia.
Kolmas maali syntyi kun juuri kent�lle tullut Toni Borgstr�m asettui antamaan kulmapotkua. Kulmapotku meni koko porukan yli takatolpalle, jossa Kultsu:n puolustusta johtanut Tuomas Hokkanen oli vapaana. Pienest� kulmasta, ja maalivahdin torjuntayrityksest� huolimmat "Hoki" lis�si Kultsu:n johdon 1 - 3.
T�m� oli viimeinen niitti, ja Susienkin rynnistys alkoi pikku hiljaa hiipua. Ottelussa ei enemp��n maaleja n�hty, ja kolme sarja pistett� matkasivat Kultsu:n mukana Joutsenoon juhannuksen viettoon.
Kultsu Fc:n ottelut jatkuvat ensi viikon keskiviikkona paikalliskamppailulla, jolloin Kultsu matkaa PePo:n vieraaksi Sammonlahteen. Odotettavassi on tasokas ja intensiivinen ottelu, sill� molemmissa joukkueissa on paljon toisilleen entuudestaan tuttuja pelaajia, ja totutusti Kultsu:n ja PePo:n pelit eiv�t j�t� ket��n kylm�ksi!
Kultsu Fc:n kokoonpano:
Maalissa:
#1 Mikko Kaartinen
Puolustus:
#11 Anssi Kivist�
#4 Jani Rikka
#3 Tuomas Hokkanen
#10 Riku Nurkka
Keskikentt�:
#15 Antti Heinonen
#6 Tuomas Tervo "C"
#19 Jani Saarinen
#16 Ilkka Kettunen
Hy�kk��j�t:
#12 Sergey Afasnayev
#21 Anssi H�m�l�inen
Vaihtopelaajat:
Tero Nurmi, Mikko Koistinen, Toni Borgstr�m
Pe 13.6.2008 Kultsu FC - TsV
Kultsu FC voitto putki jatkuu, t�ll� kertaa kaatui TsV numeroin 4 - 0
Taipalsaarelta saapuva vastustaja oli ennen ottelua Kultsu:a pisteen j�less�, joten pisteet tulisivat olemaan molemmille joukkueille t�rke�t. Kultsu oli sarjataulukossa nelj�nten�, kaksi pistett� sarjak�rki PePo:a j�less�. Nousiajoukkue TsV on varmasti yll�tt�nyt monet joukkueet peliesityksill��n. Joukkueet olivat talven aikana pelanneet harjoitus-ottelun, joten molemmilla jouikkueilla oli tiedossa, ett� ottelu tulisi olemaan paikalliskamppailun tapaan tiukkaa v��nt��.
Tarkkailevan alun j�lkeen, ottelun hallinta siirtyi selv�sti Kultsu:lle. Alas vet�ytynyt ja tiivisti puolustanut TsV pystyi kuitenkin est�m��n Kultsu:n pelin rakentelun hy�kk�ysp��ss�.
Pelikellon n�ytt�ess� 21 minuuttia, sai Kultsu:n puolustus katkaistua TsV:n hy�kk�yksen, ja pelattua pallon yl�s nousseen TsV:n puolustuslinjan taakse, ja Sergey Afasnayev oli yksin l�pi. Pallo ohi maalivahti Tero Pylv�sen, ja Kultsu siirtyi 1 -0 johtoon.
Maalin j�lkeen ote siirtyi yh� selke�mmin kotijoukkueelle, ja tilanteita saatiin luotua, mutta vain maalit j�i puuttumaan. 40 minuutin kohdalla Kultsu:n hy�kk��j� kaadettiin aivan kuustoista rajan tuntumassa, ja tilanteesta vihellettiin vapaapotku. Vapaapotkua laukomaan asettui pilkku-spesialisti Tuomas Hokkanen. Pallo kiersi muurin ja painui vastustomasti maalin alanurkkaan, ja peli oli 2 - 0, jossa tilanteessa siirryttiin puoliajalle.
Toiselle puoliajalle TsV tuli selv�sti hy�kk�ys voittosemmin, ja muutenkin paremmalla asenteella. Pelin painopiste siirtyikin pikkuhiljaa enemm�n ja enemm�n Kultsu:n kentt�puoliskolle. Se ei kuitenkaa jalkapallossa riit�, vaan maalit ratkaisevat. 53 minuutin kohdalla oli taas tuttu mies pahanteossa. Kultsu:n hieno hy�kk�ys vasenta laitaa pitkin, ja maalin edustalla vapaana ollut Afasnayev siirsi Kultsu:n 3 - 0 johtoon.
TsV jaksoi kuitenkin viel� pit�� painetta yll�, ja saikin pari hyv�� hy�kk�yst� vasemmassa laidassa pelanneen Jokelan, ja k�ress� pelanneen Kuntolan kautta j�rjestetty�. 61 minuutin kohdalla toppari Petri Ahola sai katkaistua TsV:n hy�kk�yksen, ja l�hti itse mukaan hy�kk�ykseen. Hy�kk�ysen k�rken� ollut Ahola saikin hyv�n pystysy�t�n, jonka sy�tt�j� laittoi ilmeisesti omalle nopeudelle, sill� "Hola" ei aivan kerennyt palloon, ennen vastustajan maalivahtia joka oli hyvin noussut tilanteeseen. Maalivahdin ep�onneksi kuitenkin, purku yritys osui suoraan Aholaan, josta pallo kimposi suoraan maaliin ja lukemat taululla olivat 4 - 0. Ottelussa ei enemp��n maaleja n�hty, ja Kultsu:n kolmas per�tt�inen voitto oli tosi asia.
Seuraavaksi Kultsu matkaa Kouvolaan Susien vieraaksi, joka Lauantaina pelasi 2 - 2 tasapelin, sarjak�rki PePo:n kanssa. Ottelu pelataan 18.6 keskiviikkona, kello 18.30.
Kouvolasta pisteet kotia, ja sen j�lkeen on mukava l�htee juhannuksen viettoon.
Kultsu Fc:n kokoonpano:
Maalissa:
#1 Mikko Kaartinen
Puolustus:
#11 Anssi Kivist�
#5 Petri Ahola
#3 Tuomas Hokkanen
#13 Jarkko Tervo
Keskikentt�:
#19 Jani Saarinen
#6 Tuomas Tervo "C" (66min - #21 Anssi H�m�l�inen)
#18 Petri Turunen (36min - #15 Antti Heinonen)
#4 Jani Rikka (64min - #8 Toni Borgstr�m)
Hy�kk��j�t:
#12 Sergey Afasnayev (74min - #7 Mikko Koistinen)
#10 Riku Nurkka
Vaihtopelaajat:
Tero Nurmi, Mikko Koistinen, Anssi H�m�l�inen, Antti Heinonen, Toni Borgstr�m, Ilkka Kettunen
La 7.6.2008 VoPpK - Kultsu FC
Kultsu FC haki pisteet Voikkaalta lukemin 1 � 3
Aurinkoisen ja tuulisen viile�n s��n saattelemana kohtasivat is�nt� joukkue Voikkaan Potkupallokerho ja Kultsu FC Voikkaan koulun kent�ll�. Ottelu alkoi tasaisesti, mutta jo ensimm�isen kymmenminuuttisen kohdalla alkoi n�ky�, ett� joutsenolaiset hallitsivat ottelua. Kultsun ensimm�inen vaarallinen paikka syntyi 13. min kohdalla kun 20 metrist� annettu vapaapotku meni hiuksenhienosti yli vastustajan maalin. Kultsu pelasi joukkueena hyvin l�pi ottelun, ja maalipaikkoja tarjoutui tuhlattavaksi asti. Ottelutapahtumien ensimm�inen merkint� vietiin p�yt�kirjaan 34. minuutilla, kun koko ottelun hyvin pelannut Sergey Afasnayev antoi sy�t�n Riku Nurkalle, joka jatkoi pallon maaliin siirt�en Kultsun 0 � 1 �johtoon. Aikaa ehti kulua avausmaalista vain kaksi minuuttia, kun Afasnayev kaadettiin rangaistusalueella. Rangaistuspotkua antamaan mennyt Tuomas Hokkanen aavisti Voikkaan maalivahdin liikkeet ja pisti pallon tarkasti maalin yl�reunaan, muuttaen lukemiksi 0 � 2.
Toista jaksoa ehti kulua viisi minuuttia kun joukkueen nopea ty�myyr� Afasnayev sai hyv�n sy�t�n kulmalipun l�helt� ja puski upeat 0 � 3 �johtolukemat. Viisi minuuttia ennen p��t�svihellyst� voikkaalaiset havaitsivat maalin edess� aukon joutsenolaisten riviss� ja kavensiva ttarkalla osumalla tilanteeksi 1 � 3. Loppuminuuteiksi Voikkaa sai kavennusmaalistaan lis�� virtaa ja piristi otteitaan. Kello kuitenkin k�vi armottomasti tasaista tahtiaan ja niinp� joutsenolaiset p��siv�t kotimatkalle kolme pistett� mukanaan. Kultsun peliesitys joukkueena oli sen verran hyv�, ett� edellytyksi� olisi ollut parille � kolmellekin lis�maalille. Ottelun parhaana joutsenolaispelaajana palkittiin hyvin ja rohkeasti urakoinut Kultsun kapteeni Tuomas Tervo. Seuraavan kerran puna-mustaa v�ri� n�hd��n Joutsenossa jo perjantaina paikallisottelussa, kun vieraaksi saapuu TsV Taipalsaarelta.
Kultsu Fc:n kokoonpano:
Maalissa:
#1 Mikko Kaartinen
Puolustus:
#11 Anssi Kivist�
#5 Petri Ahola (80min - #7 Mikko Koistinen)
#18 Tuomas Hokkanen
#13 Jarkko Tervo
Keskikentt�:
#15 Antti Heinonen (60min - #9 Petri Turunen)
#6 Tuomas Tervo "C"
#19 Jani Saarinen
#4 Jani Rikka (72min - #14 Anssi H�m�l�inen)
Hy�kk��j�t:
#12 Sergey Afasnayev
#10 Riku Nurkka
Vaihtopelaajat:
Tero Nurmi, Mikko Koistinen, Anssi H�m�l�inen, Petri Turunen
Pe 30.5.2008 Kultsu FC - SavU
Kultsu FC:n kahden ottelun tappioputki katkesi - SavU kaatui numeroin 1 - 0.
Joutsenolaisten vieraaksi saapui perjantaina 30.5. viime kaudella
vaikeaksi vastustajaksi osoittautunut Savilahden Urheilijat Mikkelist�.
Kultsun kev��n kaksi edellist� peli� oli p��ttynyyt tappioihin,
joten punamustapaidat janosivat voittoa. Jo alkuvihellyksest� l�htien Kultsu oli jonkin verran hallitsevampi joukkue. Kulmapotkuja saatiin runsaslukuinen m��r�, esim. 17. minuutilla kolme kulmaa aivan per�kk�in minuutin sis��n. SavU p��si tekem��n Kultsua kohtaan vaarallisimman paikkansa 41. minuutinkohdalla kun kulmapotkun j�lkitilanteessa pallo osui Kultsun maalin yl�rimaan. Ensimm�inen
jakso ei tarjonnut maaleja - puoliaikatulos py�re�t 0 - 0.
Toista jaksoa ehdittiin pelata vajaat kymmenen minuuttia kun Kultsun
hyvin pelannut Toni Borgstr�m loukkaantui ja joutui j�tt�m��n kent�n. Tilalle tuli joukkueen uusi kasvo Jani Saarinen, joka osoittautui laidassa nopeaksi pelaajaksi ja kulmapotkujen antajaksi. Kultsu sai jakson aikana
taas runsaasti kulmapotkuja. Pelin vanhettua 70. minuutille saakka sai vierasjoukkue varoituksen. Tilannetta
seurannut Kultsun vapaapotku meni vain muutaman sentin vastustajan maalitolpan ohi. Is�ntien johtomaali oli taas hiuskarvan p��ss�. Avausmaalia t�ytyi odottaa 80. minuutille asti. Kultsun Saarinen antoi kulmapotkun, jonka joukkueen kapteeni Tuomas Tervo jatkoi upeasti SavU:n maaliin. Is�nn�t hallitsivat suurimman osan toista jaksoa. Edellytykset suurempinumeroiseenkin voittoon olivat
olemassa. Yhdell�kin maalilla kolme pistett� kuitenkin pidettiin Joutsenossa. Peliss� ei suurempia rikkeit� tapahtunut, joten
lappeenrantalaisen tuomarikolmikon; Kaipia, T�lski, Lankinen oli helppo hoitaa hommansa hyvin. Kultsun seuraava kotiottelu on perjantaina 13.6., jolloin vieraaksi saapuu paikallisvastustaja Taipalsaaren Veikot.
Kultsu Fc:n kokoonpano:
Maalissa:
#1 Mikko Kaartinen
Puolustus:
#11 Anssi Kivist�
#4 Jani Rikka
#10 Riku Nurkka
#13 Jarkko Tervo
Keskikentt�:
#15 Antti Heinonen
#6 Tuomas Tervo "C"
#16 Ilkka Kettunen
#8 Toni Borgstr�m (58min - #14 Jani Saarinen)
Hy�kk��j�t:
#21 Anssi H�m�l�inen
#7 Mikko Koistinen (74min - #18 Tuomas Hokkanen)
Vaihtopelaajat:
Tero Nurmi, Marko Kaila, Jani Saarinen, Tuomas Hokkanen
Ke 21.5.2008 HaPK -Kultsu FC
Kultsulle kauden toinen tappio Haminassa.
Suorastaan helteisen� kes�p�iv�n� Kultsu matkasi HaPK:n vieraaksi Haminan kent�ll�, joka sijaitsi keskell� bastionia. Sivussa olivat viime peliss� punaisen kortin saanut Sergey Afansayev ja loukkaantumisista k�rsinyt Tuomas Hokkanen.
Ottelu alkoi vauhdikkaasti ja ottelu ehti vanheta vain 2 minuuttia, kun Haminan oikealta laidalta tuli korkea keskitys, joka h�visi Nurmen n�kyvist�. Pallo tippui maalivahdin alueen sis��n ja Haminan hy�kk��j�ll� oli helppo ty� siirt�� Hamina 1 - 0 johtoon.
Haminan sai t�st� hyv�n liikkeen p��ll� ja jaksoi painostaa koko ajan Kultsun p��tyyn, eik� Kultsu saanut omaa peli��n toimimaan. 15 minuutin kohdalla Haminan hy�kk��j�� rikottiin ja Hamina sai vapaa potkun kuustoista rajan tuntumasta. Tarkka sijoitus takakulmaan ja peli oli 2 - 0.
Kultsu ei t�st� kuitenkaan lannistunut, vaan sain hyv�n liikkeen p��lle ja paine alkoi pikku hiljaa siirtym��n Haminan p��tyyn. Eik� ehtinyt kulua kuin pari minuuttia edellisest� osumasta, kun Kultsun keskikent�n maestro Tuomas "Tupe" Tervo pujotteli koko Haminan puolustuksen l�pi ja sy�tti pallon maalille, jossa Ilkka Kettusella oli helppo ty� kaventaa lukamat 2 -1. Er�n edetess� Kultsu:lla oli tilanteessa tasoittaa ottelu, mutta n�iss� lukemissa l�hdettiin puoliajalle.
Kultsu:n hyv� liike jatkui heti toisenpuoliajan alussa. Tilanteita syntyi ja lopulta sielt� tuli se palkintokin. Kulmapotkun j�lkitilanteesta Jani Rikka siirsi pallon maalille, jossa Marko Kaila oli vapaana ja tasoitti ottelun 2 - 2.
Heti maalin j�lkeen Kultsun puolustajille sattui kaamea virhe omassa p��ss�, ja Haminan hy�kk��j�ll� oli helppo ty� hakea pallo pois ja siirt�� Hamina 3 - 2 johtoon. T�m�n j�lkeen Kultsu:n oli pakko alkaa panostamaa hy�kk�ys peliin. Peli painopiste olikin hyvin vahvasti Haminan p��dyss� Kultsu:n siirretty� kolmen puolustajan k�ytt��n. Kun ottelua oli pelattu 83 minuuttia Hamina sai katkastua Kultsu:n hy�kk�yksen ja p��sikin ylivoima hy�kk�ykseen Kultsu:n kolmen pelaajan puolustuslinjaa vastaan. Keskikent�lt� loistava puolenvaihto, hy�kk��j�lt� j�tt� linkinlle, jolla oli helppo ty� siirt�� Hamina 4 - 2 johtoon.
Ottelussa ei enemp��n maaleja n�hty, ja Kultsu:n toinen per�tt�inen tappio oli tosi asia.
Seuraavaksi vastaan asettuu Savilahden Urheilijat Mikkelist�, jonka kustannuksella l�hdet��n k��nt�m��n kurssia.
Kultsu Fc:n kokoonpano:
Maalissa:
#30 Tero Nurmi (21min - #1 Mikko Kaartinen)
Puolustus:
#11 Anssi Kivist�
#5 Petri Ahola (72min - #8 Toni Borgstr�m)
#20 Aku Rouvinen
#7 Mikko Koistinen (21min - #13 Jarkko Tervo)
Keskikentt�:
#15 Antti Heinonen
#6 Tuomas Tervo "C"
#16 Ilkka Kettunen
#4 Jani Rikka
Hy�kk��j�t:
#10 Riku Nurkka
#9 Marko Kaila
Vaihtopelaajat:
Tuomas Hokkanen, Mikko Kaartinen, Jarkko Tervo, Joonas Lind, Toni Borgstr�m
Pe 16.5.2008 Kultsu FC - Purha
Kultsulle kauden ensimm�inen tappio
Kultsu sai toisessa kotipeliss��n vastaan Inkeroisen Purhan. Purha siirtyi 14 minuutin kohdalla 0 - 1 johtoon, kun vapaapotkusta l�htenyt pallo muutti onnekkaasti suuntaansa Kultsu:n pelaajasta ja painui Nurmen sel�n taakse, joka oli tilaanteessa t�ysin voimaton.
Vaikutti jo silt� ett� puoli-ajalle menn��n Purhan 0 - 1 johdossa, mutta juuri ennen puoli-aikaa Kultsu:n puolustajille tuli kommunikointi virhe eik� varmistus toiminut. Purha hy�kk��j� oli yksin l�pi ja laittoi taululle lukemat 0 - 2, jossa tilanteessa l�hdettiin 15 minutin tauolle.
Toiselle puoli-ajalla Kultsu:n olisi teht�v� kolme maalia voittaakseen ottelun. Yritys oli kova, ja tilanteita saatiin luotua, mutta maalit j�i puuttumaan.
Kun ottelua oli pelattu 71 minuuttia, oli vaarattoman oloinen tilanne Purhan p��dyss�, jossa Kultsu:n Serfey Afasnayev liukui vastustajan jaloille takaan p�in, ja sai tilanteesta punaisen kortin. Vaikutti silt� ett� t�m� oli viimeinen niitti. Kultsu jaksoi kuitenkin viel� taistella aina 80 peliminuutille asti, jolloin Purha sinet�i loppunumeroiksi 0 - 3.
Avaus tappio oli tosi asia, ja nyt t�st� l�hdet��n kasvattamaan pistepussia Haminaan...
Kultsu Fc:n kokoonpano:
Maalissa:
#30 Tero Nurmi
Puolustus:
#11 Anssi Kivist� (88min - #2 Joonas Lind)
#5 Petri Ahola
#20 Aku Rouvinen (84min - #13 Jarkko Tervo)
#4 Jani Rikka (61min - #7 Mikko Koistinen)
Keskikentt�:
#15 Antti Heinonen (80min - #8 Toni Borgstr�m)
#6 Tuomas Tervo "C"
#10 Riku Nurkka
#16 Ilkka Kettunen
Hy�kk��j�t:
#12 Sergey Afasnayev
#9 Marko Kaila
Vaihtopelaajat:
Tuomas Hokkanen, Mikko Kaartinen, Mikko Koistinen, Jarkko Tervo, Joonas Lind, Toni Borgstr�m
Su 11.5.2008 SiU - Kultsu FC
Kultsulle voitto my�s kauden ensimm�isest� vierasottelusta
Kultsu matkasi ensimm�iseen vieras peliin Simpeleen Urheilijoiden vieraaksi. Simpele oli avannut kautensa tappiolla, mutta luvassa oli tiukka ottelu, sill� viime vuodet on Simpeleen ja Kultsu:n v�liset ottelut olleet todella tasaisia.
Ottelu oli ehtinyt kulua noin vartin verran, kun edellisess�kin peliss� onnistunut Sergey Afasnayev onnistui j�lleen maalin teossa ja siirsi Kultsu:n 0 - 1 johtoon Riku Nurkan vahvasta esity�st�. Seuraavan kerran pallo vietiin keski-ympyr��n 25 peliminuutin kohdalla, kun Serqey oli j�lleen liian nopea Simpeleen, ehk� hieman kankealle puolustukselle. Puolustajat joutuivat rikkomaan tilanteessa, ja pallo vietiin pilkulle. Pallon taakse asettautui hyvin puolustusta johtanut Tuomas Hokkanen. Maali vahti aavistaa, mutta ei auta. Pallo varmasti verkon perukoille ja Kultsu siirtyi 0 - 2 johtoon.
Toisella puoliajalla Simpele p��si jo paljon paremmin pelin mukaan, ja ottelu olikin hyvin tasaista puurtamista molemmin puolin. Simpele sai kerran pallon maaliinkin, mutta kerrankin tarkanut ollut tuomari huomasi kuitenkin virheen maalin edustalla, ja maalia ei hyv�ksytty.
Ottelu p��ttyi 0 - 2 ja pisteet matkasivat Joutsenoon. Ottelu ei ihmeit� tarjonnut, mutta kahden ottelun j�lkeen on kasassa 6pistett� ja maali-ero n�ytt�� 7 - 0. Joten t�st� on hyv� jatkaa...
Kultsu Fc:n kokoonpano:
Maalissa:
#30 Tero Nurmi
Puolustus:
#4 Jani Rikka
#5 Petri Ahola
#18 Tuomas Hokkanen
#13 Jarkko Tervo
Keskikentt�:
#15 Antti Heinonen
#6 Tuomas Tervo "C"
#20 Aku Rouvinen (45min - #9 Marko Kaila)
#16 Ilkka Kettunen
Hy�kk��j�t:
#12 Sergey Afasnayev (55min - #8 Toni Borgstr�m)
#10 Riku Nurkka
Vaihtopelaajat:
Aku Korhonen, Mikko Koistinen, Toni Borgstr�m, Marko Kaila, Joonas Lind, Anssi Kivist�
La 3.5.2008 Kultsu FC - STPS
Kultsu FC:n aloitti kautensa kotonaan komealla 5 - 0 Savonlinnasta.
Rajusti viime kaudesta uudistunut Kultsu n�ytti sarja-avauksessaan olevansa edelleen t�ysin kilpailu kykyinen joukkue, ja t�m�n sai t�n��n kokea Ty�v�en palloseura Savonlinnasta. Kultsulle ottelusta komea 5 - 0 voitto, ja kolme pistett� j�iv�t Joutsenoon, ja Savonlinnalaisilla oli pitk� kotimatka edess��n.
Kultsu:n maalintekij�in� kunnostautuivat Riku Nurkka, kapteeni Tuomas Tervo, ensimm�inen ottelun Kultsu:n paidassa varmaan kymmeneen vuoteen pelannut Petri Ahola, sek� kaksi maalia laukonut, ja muutenkin erinomaisen ottelun pelannut Sergey Afasnayev. Joka talven aikana saapui Pietarista Kultsu:n testiin ja vakuutti seuran johdon ja valmentajat taidoillaan ja n�in p��si sopimukseen Kultsu:n kanssa. Ottelussa n�htiin my�s muita uusia kasvoja Kultsu:n paidassa. Maalilla ollut Tero Nurmi tuli talven aikana Simpeleelt� paikkaamaan maalivahti tilannetta, jossa oli ollut talven aikana pieni� loukkaantumis ongelmia. Puolustus linjassa puolestaan n�htiin Mikko Koistisen ensi esiintyminen Kultsu:n edustusjoukkueen paidassa. Mikko on Kultsu:n omia kasvatteja jolla on kokemusta Simpeleelt� 5-divisioonasta, ja taitaa olla my�s pari kolmosen peli�kin takana. Kolmas uusi kasvo n�htiin kent�ll� toisella puoliajalla kun Jarkko Tervo puki ensimm�ist� kertaa Kultsu:n edustusjoukkueen paidan p��lle. Jarkko on niin ik��n Kultsu:n omia kasvatteja, jolla tosin oli v�liss� pari v�hemm�n aktiivista vuotta, jotka h�n luoti 5-divisioonassa Lappeenrantalaisen MoNSa:n puolustuksessa.
Kultsu Fc:n kokoonpano:
Maalissa:
#30 Tero Nurmi
Puolustus:
#4 Jani Rikka
#5 Petri Ahola
#18 Tuomas Hokkanen (80min - #31 Aku Korhonen)
#7 Mikko Koistinen (70min - #13 Jarkko Tervo)
Keskikentt�:
#15 Antti Heinonen
#6 Tuomas Tervo "C"
#20 Aku Rouvinen
#16 Ilkka Kettunen
Hy�kk��j�t:
#12 Sergey Afasnayev (70min - #8 Toni Borgstr�m)
#10 Riku Nurkka (62min - #9 Marko Kaila)
Vaihtopelaajat:
Aku Korhonen, Jarkko Tervo, Toni Borgstr�m, Marko Kaila, Joonas Lind, Anssi Kivist�
|